Haukkukoetuloksia

Tällä sivulla julkaistaan tuloksia yhdistyksen järjestämistä kokeista. Lisäksi voidaan julkaista tuloksia esim Pohjanlohkon valintakokeista, piirinmestaruuskisoista jne, joihin yhdistyksen koirat osallistuvat.

Pohjan Karhukoirayhdistyksen mestaruushaukut pidettiin 10.11.2023 Muhoksella. Kokeeseen osallistui 18 koiraa, joista 10 haukkui HIRV-1 tuloksen.

Voittaja: Teilojan Onni 90p. Om. Pekka Pikkujämsä. (keskellä)

Toinen: Kettukaarron Noki 89.5p om. Janne Olsen. (vasemmalla)

Kolmas: Kipinäkallion Rokka 86.5p om. Asko Seppänen. (oikealla)

Tulokset

Onnea menestyneille ja kiitokset kaikille mukana olleille!

Pohjan Karhukoirayhdistyksen Narttukisa järjestetiin Iissä 16.9.2023. Kisaan osallistui 5 koiraa ja 3 sai hirvityöskentelyn. 

tulokset

Kiitokset järjestäjille ja osallistuneille!

Voittajakolmikko.

Puolangalla järjestettiin Täydenpalvelun haukkukoe 9.9.2023. kokeeseen osallistui 15 koiraa ja 9 koiraa sai hirvityöskentelyn, joista 6 haukkui Hirv-1 tuloksen.

tulokset

Kiitos talkoolaisille tuomaroinneista, maastomestareille ja seuroille maastoista sekä tapahtumaan osallistuneille! 

Kokeen ylituomari Heikki Ohtamaa

Täydenpalvelunkoe järjestettiin 18.9.2022 Puolangalla

Tulokset

Kokeeseen osallistui 17 koiraa, joista 4 haukkui Hirv-1 tuloksen. 4 muuta koiraa sai hirvityöskentelyn paperille. Tässä tapahtumassa oli järjestäjän puolesta kaikki valmiina, maastot, tuomarit, maastoeväät ja maittava keitto koepaikalla. Parhaimman tuloksen haukkui Koivukorven Ritari 90,50p, om Sakari ja Kari Maikku, Kuusamo. Onnittelut!

 

 

Täydenpalvelunkisan voittaja Koivukorven Ritari, 90,50p, om Sakari ja Kari Maikku(kuvassa)

Pohjan Karhukoirayhdistyksen Mestaruushaukut 2022 Siikalatvalla

Tulokset

Mestaruushaukkujen voittajaksi haukkui Kipinäkallion Rokka, omistaja Asko Seppänen. Rokka haukkui huipputuloksen 94 pistettä. Haukkuihin osallistui 14 koirakkoa, joista 5 saavutti Hirv-1 tuloksen. Yhteensä 8 koiralle kirjattiin hirvityöskentelyä. Kiitokset järjestävälle organisaattori Juha Saukolle ja koko talkoojoukolle tasapuolisesti! Onnittelut kokeessa menestyjille!  

Mestaruushaukkujen voittaja 2022, Kipinäkallion Rokka, Asko Seppänen, 94 pistettä
Mestaruushaukkujen kolme parasta pokkaamassa. Kalevi Grönstrand 3. (vas), Asko Seppänen 1., Juha Fingeroos 2.

Karjalankarhukoirien Narttukisa 3.9.2022

tulokset

Karjalankarhukoirien Narttukisan voiton haukkui pisteillä 88, Koivukorven Kielas, omistaja Teemu Pitkänen, Kuusamo. Taivalkoskella kisattiin varsin hyvässä kelissä, mutta löytöjä kirjattiin vain kolme kappaletta ja voittajan tulos oli ainoa Hirv-1 luokan suoritus. Onnittelut Kielakselle ja Teemulle! Pohjankarhukoirayhdistys ry kiittää järjestäjä Jussi Sorosta sekä kisan tukijoita Anon Asetta, Kuusamon Tärppiä ja Taivalkosken leipomoa!

Teemu Pitkänen, Jussi Soronen
Teemu Pitkänen
Vuoden 2022 Narttukisan voittaja, Koivukorven Kielas

Mestaruuskisat 2021

Pohjan Karhukoirayhdistyksen vuoden 2021 mestaruuskisat kisattiin Suomussalmella Piispajärvellä. Kisojen keskuspaikkana toimi Piispajärven entinen kyläkoulu. Kisojen ylituomarin tehtävää hoiti pitkän linjan karhukoiraharrastaja Heikki Manninen Suomussalmelta.

Yhdistyksen vuoden 2021 mestariksi kruunattiin suomussalmelaisen Asko Seppäsen kasvattama ja omistama kaksivuotias uros Kipinäkallion Rokka tuloksella 88,50p.

Arpajaisten pääpalkintona olleen sähkösavustimen voitti Henna Pyykkönen Suomussalmelta.

Tulostaulukko

Yhdistys kiittää lämpimästi kaikkia kisoihin ja niiden järjestämiseen osallistuneita koiria ja henkilöitä, maastoja kokeeseen luovuttaneita seuroja sekä kisoja sponsoroineita yrityksiä ja yksityisiä henkilöitä!

Keskellä mestarikoiran, Kipinäkallion Rokan, omistaja Asko Seppänen Suomussalmelta. Vasemmalla yhdistyksen puheenjohtaja Kalevi Grönstrand ja oikealla kisojen ylituomari Heikki Manninen.

Narttukisa 2021

Pohjan Karhukoirayhdistyksen narttukisa käytiin 13.10.2021 Muhoksella. Kisoihin osallistui kymmenen karjalankarhukoiranarttua, ja voiton vei Hannu ja Risto Tiirolan omistama Punkkikorven Milla pisteillä 95,0. Narttukisan ylituomarina toimi Seppo Tuunanen.

Tulostaulukko

Yhdistys kiittää kaikkia kisaan osallistuneita sekä kisaa tukeneita tahoja!

Keskellä narttukisan voittajakoiran Punkkikorven Millan omistaja Risto Tiirola (koiran toinen omistaja Hannu Tiirola), oikealla kisassa toiseksi tulleen Koivukorven Sirken omistaja Teemu Hintsala ja vasemmalla kolmanneksi tulleen Koivukorven Röökynän omistaja Jani Heikkinen.

NARTTUKISA 2.10.2020 MUHOS

Narttukisan voiton vei tänä vuonna Kari Utriaisen kasvattama ja omistama Torkotulen Kipinä. Kari ja Kipinä palkittiin voitosta Tracker Supra -GPS-seurantalaitteella. Toiseksi kisassa tuli tasapisteillä voittajan kanssa Raimo Kaikkosen omistama Vikitan Tuisku. Voiton Kipinän hyväksi ratkaisi pidempi työskentelyaika. Kolmanneksi kisassa haukkui Virve Raappanan omistama Jämäkän Taiga.

Arpajaisissa onni suosi Mauno Oikarista Usvanniityn kennelin lahjoittaman Burrel-riistakameran muodossa.

Narttukisan 2020 tukijat:

Tracker

Retkitukku

Usvanniityn kennel/Pentti Koskelo

Tulokset:

1. Torkotulen Kipinä, om. Kari Utriainen, 88p (pidempi TA)

2. Vikitan Tuisku, om. Raimo Kaikkonen, 88p

3. Jämäkän Taiga, om. Virve Raappana, 85,5p

4. Usvanniityn Tähti, om. Pentti Koskelo, 71,5p

5. Aavasuon Alma, om. Seppo Tuunanen, 63p

6. Tölömäen Vilma, om. Juha Kaurala, 42p

7. Hautahiekan Misu, om. Kalevi Grönstrand, 11p

8. Pihkakintun Peppi, om. Reijo Heikkinen, 9,5p

9. Kuura-aamun Kerttu, om. Hannu ja Risto Tiirola, 8,0p

10. Korpiritarin Dame-Ruska, om. Rauno Juntunen, 6,5p

11. Riikosen Caro, om. Asmo Karppinen, 5p


Kilpailun voittajakoiran, Torkotulen Kipinän, omistaja Kari Utriainen (kesk.), toiseksi sijoittuneen Vikitan Tuiskun omistaja Raimo Kaikkonen (oik.) ja kolmanneksi sijoittuneen Jämäkän Taigan omistaja Virve Raappana (vas.). Äärimmäisenä oikealla yhdistyksen puheenjohtaja Kalevi Grönstrand.

 

Yhdistyksen Narttukisa Oulainen 29.11.2019

Narttukisa käytiin haastavissa olosuhteissa, lunta oli tullut edellisten päivien aikana reippaasti. Tämä näkyi tulostasossa. 

Tulokset:

1. 48/2 KÄTKYTVUOREN JADE om. Elias Hietamäki 74,5p
2. 48/2 AHORANNAN MANTA om. Pentti ja Leevi Koskelo 71p
3. 48/2 KORPIRITARIN KAJA om. Tolonen Väinö 63,5p
4. 48/2 PIHKAKINTUN PEPPI om. Heikkinen Reijo 51,5p
5. 48/2 KORPIRITARIN MYRSKY-MAIJA om. Rauno Juntunen 42p
6. 48/2 KÄÄRMEKAARAN KIRPPU om. Esko Partanen 38,5p
7. 48/2 TORKOTULEN KIPINÄ om. Kari Utriainen 38p
8. 48/2 MUSTIKKAVUOREN KIRA om Seppänen Ale 29,5p
9. 48/2 PIIPPUVITIKON LARA om Pajala Samuel 14p
10. 48/2 TÖLÖMÄEN ALLI om. Kilpeläinen Rauno 12,5p
11. 48/2 KETTUKAARRON NOKI om. Heikki Fingerroos 11p
12. 48/2 RIIKOSEN CARO om. Karppinen Asmo 11p
13. 48/2 SARVIVAARAN ALMA om. Lehtola Mikko 8p

Kisaa sponsoroivat Tracker, Retkitukku ja Usvanniityn kennel. Kiitokset sponsoreille, maasto-oppaille ja maastoja luovuttaneille metsästysseuroille!

Narttumestari 2019 Kätkytvuoren Jade, om. Elias Hietamäki

Yhdistyksen Mestaruushaukut Muhoksella 21.9.2019 

 

Tulokset:

1. Vikitan Tuisku, om. Raimo Kaikkonen 93p

2. Hakevan Jetsu, om. Juho Fingerroos 91,5p

3. Molssin Nora, om. Reijo Heikkinen 86,5p

4. Torkotulen Kipinä, om. Kari Utriainen 81,5p

5. Täysiajan Karikka, om. Janne Hemmilä 73p

6. Ahorannan Manta, om. Pentti ja Leevi Koskelo 71,5p

7. Riekkilän Sutki, om. Juho Riekki 59p

8. Jaro FI13066/18, om. Timo Lehtola 17p

9. Käärmekaaran Nero, om. Esko ja Risto Karjalainen 14p

10. Hallanniityn Jäbä, om. Juhani Blomqvist 12,5p

11. Korpiritarin Myrsky-Maija, om. Rauno Juntunen 11p

12. Koivukorven Pahis, om. Eero Nikula 11p

13. Tölömäen Vilma, om. Juha Kaurala 10,5p

 

Korpiritarin Jager haukkui kisan yhteydessä KARH 1 tuloksen 75p!

 

Mestaruushaukkuja tukivat:

Tracker Oy

Retkitukku

Usvanniityn Kennel

Betamet

Vihreärannan Kennel

Halpahalli Muhos.

Suuret kiitokset tukijoille sekä maastoja luovuttaneille metsästysseuroille!

Mestari -19 Vikitan Tuisku ja Raimo Kaikkonen

Yhdistyksen Narttukisa Siikalatvalla 1.12.2018

Tulokset:

1. 48/2 TORKOTULEN KIPINÄ om. Kari Utriainen, Ylikiiminki 86,00
2. 48/2 RISUNEVAN RONJA om. Pekka Matero, Suomussalmi 77,00
3. 48/2 PUNKKIKORVEN MILLA om. Hannu ja Risto Tiirola,  74,00
4. 48/2 TÖLÖMÄEN VILMA om. Juha Kaurala, Mankila 72,00
5. 48/2 PUNKKIKORVEN TRULLI om. Juha Väyrynen, Haapavesi 63,50
6. 48/2 UKKOSALON VENLA om. Mika ja Teija Karjalainen, Ylikiiminki 51,50
7. 48/2 TÄYSIAJAN JADE om. Ilkka Tuunanen, Ylikiiminki 36,50
8. 48/2 KORPIRITARIN MYRSKY-MAIJA om. Rauno Juntunen, Kajaani 35,00
9. 48/2 AITTASUON NÄTTI om. Heikki Nikula, Ylikiiminki 33,50
10. 48/2 RISUNEVAN ROSA om. Esa Tirronniemi, Pello 33,00
11. 48/2 ROHMOIVAN ANA om. Maija Ahola, Salla 17,00
12. 48/2 KETTUKAARRON VIIMA om. Heikki Fingerroos, Ruukki 15,50
13. 48/2 KÄÄRMEKAARAN KIRPPU om. Esko Partanen, Tuomioja 15,50
14. 48/2 TUUTTIKORVEN RIITU om. Janne Heikkinen, Tyrnävä  9,50
 

Torkotulen kipinä ja Kari Utriainen

Yhdistyksen mestaruusottelu Ristijärvellä 29.9.2018

Pohjan Karhukoirayhdistyksen mestaruushaukut 2018 kilpailtiin Ristijärvellä komeassa syyskelissä.  Pääpaikkana oli Ristijärven Metsästysseuran maja. Kokeen ylituomarina toimi Kauko Seppänen ja sihteerinä Juha Seppänen. Koetoimitsijana ja kokeen puuhamiehena Risto Karjalainen. Kokeeseen osallistui 17 koiraa. Kokeen tulostaso oli hyvä.

 

Kiitoksia kaikille tapahtumaa järjestämässä ja tukemassa olleille tahoille!

Tulokset:

1.  FI39818/13 TUUTTIKORVEN PORVARI, Risto ja Hannu Tiirola 97p

2.  FI38071/10 ROKKA, Hannu Karjalainen 92,5p

3.  FI14291/17 TEILOJAN ONNI, Pekka Pikkujämsä 92p

4.  FI39552/13 KÄÄRMEKAARAN NERO, Risto ja Esko Karjalainen 90,5p

5.  FI19581/14 KORPIRITARIN JAGER, Esko Karjalainen 88p

6.  FI56040/16 KORPIRITARIN MYRSKY-MAIJA, Rauno Juntunen 85p

7. FI37605/11 KORPIRITARIN KAPU, Heikki Punju 81p

8.  FI57840/12 SUININGIN URSA MINOR, Pertti Kemppainen 79,5p

9.  FI10810/15 MUSTIKKAVUOREN LALLI, Marko Härkönen 62,5p

10. FI14266/16 JÄMÄKÄN TINKA, Rauno Kallunki 32,5p

11. FI26206/10 MOLSSIN NORA, Reijo Heikkinen 25,5p

12. FI46229/16 PEKANRÄMEEN JETRO, Petri Kinnunen 14p

13. FI53631/14 OULUJÄRVEN REMU, Juha Saukko 14p

14.  FI33941/14 ULLASTIINA OPAMA, Antti Seppälä 14p

15. FI34108/15 KUURA, Juha Sutinen 11p

16. FI33009/15 KUARTLAMMIN KAPU, Jari Heikkinen 9,5p

17. FI39822/13 TUUTTIKORVEN HILMA, Pasi Holappa 9,5p

HT

Yhdistyksen mestari 2018 Tuuttikorven Porvari

Yhdistyksen Narttukisa Muhoksella 2.12.2017

Pohjan Karhukoirayhdistyksen Narttukisa pidettiin la 2.12.2017. Pääpaikkana oli Muhoksen ampumarata. Kokeen ylituomarina toimi Antero Syrjänen. Kolmatta kertaa järjestetty Narttukisa on saanut vankan suosion ja kisa herätti jälleen runsaasti mielenkiintoa. Kisa käytiin vaikeissa olosuhteissa, sillä maastoissa oli reilut 30cm lunta, jonka päälle oli paikoitellen jäätynyt vahva kuori. 

Kelin vaikutus näkyi tulostasossa, sillä vain kolme koiraa viidestätoista haukkui ykköstuloksen. Heikosta tulostasosta huolimatta kisapaikalla vallitsi leppoisan mukava kennelhenki. Kisan voitti Pellolaisen Esa Tirronniemen omistama Risunevan Rosa. Samalla Rosa haukkui neljännen ykköstuloksen jolla koiralle voi hakea KVA:n arvoa. Onnittelut voittajalle!

Yhdistys kiittää kaikkia kisaan osallistuneita koiranohjaajia ja tuomareita sekä erityisesti maasto-oppaita ja metsästysseuroja, jotka luovuttivat alueitaan kisamaastoiksi. 

Tulokset:

1. 48/2  FI14407/14 RISUNEVAN ROSA, EsaTirronniemi  89p

2. 48/2  FI14266/16 JÄMÄKÄN TINKA, Rauno Kallunki     71p

3. 48/2  FI21635/14 TÄYSIAJAN JADE, Ilkka Tuunanen 70p

4. 48/2  FI57840/12 SUININGIN URSA MINOR, Pertti Kemppainen 64p

5. 48/2  FI25522/13 PUNKKIKORVEN IHME, Pasi Keränen 61p

6. 48/2  FI19961/11 PUNKKIKORVEN AFA, Juha Saukko 59p

7. 48/2  FI33922/10 SANTRA, Marko Koivukangas 42p

8. 48/2  FI20467/17 KONTIOKANKAAN PIMU, Juuso ja Olivia Tahkola 33p

9. 48/2  FI56040/16 KORPIRITARIN MYRSKY-MAIJA, Rauno Juntunen 31p

10. 48/2  FI28253/16 PUNKKIKORVEN MILLA, Hannu ja Risto Tiirola 14p

11. 48/2  FI50199/15 KÄTKYTVUOREN PYRRYKKÄ, Teemu Pitkänen 14p

12. 48/2  FI34503/16 RIIKOSEN CARO, Asmo Karppinen 12,50

13. 48/2  FI26206/10 MOLSSIN NORA, Reijo Heikkinen 12,50p 

14. 48/2  FI40593/14 VIKITAN TUISKU, Raimo Kaikkonen 12,50p

15. 48/2  FI23820/13 KETTUKAARRON VARMA, Heikki Fingeroos 11p

HT

Pkky:n Narttukisan voittaja Risunevan Rosa ja Esa Tirronniemi

Yhdistyksen mestaruusottelu Kuusamossa 16.9.2017

 

Pohjan Karhukoirayhdistyksen mestaruushaukut 2017 kilpailtiin sateisessa säässä 16.9 Kuusamossa. Pääpaikkana oli Mourujärven Metsästysseuran maja. Kokeen ylituomarina toimi Tarmo Pätsi ja sihteerinä Juha Leinonen. Kokeeseen osallistui 15 koiraa, mutta mestaruutta puolustaneen Punkkikorven Afan koe vaihtui karhunhaukkutaipumuskokeeksi, jonka Afa suoritti hyväksytysti pistein 64.

Riikosen Jymy saavutti kokeessa käyttövalion arvon.

Kokeen tulostaso jäi vaisuksi kahta kärkikoiraa lukuunottamatta.

Kiitoksia kaikille tapahtumaa järjestämässä ja tukemassa olleille tahoille!

 

 

Tulokset:

1. FI45155/11 KÄHISIJÄN PATE, Rauno Kallunki, 91p

2. FI37584/12 VUOTTAJAN POJU, Janne Hemmilä, 89,50p

3.  FI54250/14 RIIKOSEN JYMY, Mika Jaakkola, 70p. Koirasta KVA!

4. FI24158/09 VIHREÄRANNAN VIKKE, Vesa Käsmä, 68p

5. FI40593/14 VIKITAN TUISKU, Raimo Kaikkonen, 67p

6. FI38412/10 VERTTI, Veikko Patosalmi, 66,5p

7. FI39739/12 ARIALIN HUIMA, Ari Hentilä,62p

8.FI38336/12 MEHTÄKANTELEEN NÖPÖ, Timo Parviainen, 17p

9.  FI50199/15 KÄTKYTVUOREN PYRRYKKÄ, Teemu Pitkänen 15,5p

10. FI40511/11 KUURA-AAMUN NASSE, Risto ja Hannu Tiirola 14p

11. FI24546/14 KOIVUKORVEN PAHIS, Eero Nikula, 14p

12.FI28477/14 SARVIVAARAN RITA, Jussi Soronen, 12,5p

13.  FI39818/13 TUUTTIKORVEN PORVARI, Risto ja Hannu Tiirola 12,5p

14. FI37062/14 PUNKKIKORVEN OMAJJA, Pertti Päätälo, 11p

HT

Pkky:n Mestari 2017 Kähisijän Pate ja Rauno Kallunki

Yhdistyksen Narttukisa Muhoksella 3.12.2016

Pohjan Karhukoirayhdistyksen järjestyksessään toiset narttukisat pidettiin la 3.12.2016. Pääpaikkana Muhoksen ampumarata. Kokeen ylituomarina toimi Antero Syrjänen. Koe oli kasvattanut suosiotaan viimevuodesta ja tänä vuonna mukaantulijoita olisi ollut enemmän kuin maastojen puitteissa olisi pystytty ottamaan. Kaikkiaan 22 koiraa olisi ollut tulossa, mutta 14 koiraa starttasi lauantaiaamuna pakkasmetsiin.

Kommelluksia, mutta onneksi hyvää tuuriakin mahtuu tämän kokoluokan kokeeseen. Parilla koiralla oli hyinen joulukuinen uimareissu takana ja tuoreita suden jälkiäkin tavattiin yhdestä maastosta.

Kiitoksia kaikille tapahtumaa järjestämässä ja tukemassa olleille tahoille!!

Tulokset:

1. FI26206/10 MOLSSIN NORA, Reijo Heikkinen, 87,00

2. FI40593/14 VIKITAN TUISKU, Raimo Kaikkonen, 80,00

3. FI23820/13 KETTUKAARRON VARMA, Heikki Fingeroos, 76,50

4. FI33922/10 SANTRA, Marko Koivukangas, 74,00

5. FI57840/12 SUININGIN URSA MINOR, Pertti Kemppainen, 73,50

6. FI42837/12 PORTINKURUN SIIRI, Lauri Nikula, 73,00

7. FI39822/13 TUUTTIKORVEN HILMA, Pasi Holappa, 70,50

8. FI19961/11 PUNKKIKORVEN AFA, Juha Saukko, 55,00

9. FI49359/12 AHORANNAN MANTA, Pentti ja Leevi Koskelo, 31,50

10. FI39824/13 TUUTTIKORVEN RIITU, Janne Heikkinen, 14,00

11. FI32925/14 UKKOSALON VENLA, Mika ja Teija Karjalainen, 14,00

12. FI25522/13 PUNKKIKORVEN IHME, Pasi Keränen, 14,00

13. FI27890/11 PERÄSALON ILONA, Taito Karihtala, 11,00

14. FIN11598/08 VIHREÄRANNAN TARU, Kalevi Grönstrand, 9,50 

-p.k-

Molssin Nora ja mestarikoiran ohjaaja Minna Kärelampi

Yhdistyksen mestaruskisa Muhoksella 17.9.2016

Pohjan Karhukoirayhdistys ry järjesti vuoden 2016 mestaruuskokeet 17.9.2016. Kokeen keskuspaikkana toimi Muhoksen riistanhoitoyhdistyksen tilat.

Ylituomarina toimi Antero Syrjänen.

Yhdessä koemaastossa havaittiin sudenjäljet. 

TULOKSET:

1. HIRV1/89,50 pist. Punkkikorven Afa, om. Juha Saukko

2. HIRV1/86,00 pist. Riekkilän Pikku, om. Jaakko Riekki

3. HIRV1/82,00 pist. Ullastiina Opri, om. Heikki Kangaskorhonen

4. HIRV1/77,00 pist. Koivukorven Pahis, om. Eero Nikula

5. HIRV1/72,50 pist. Kuura-aamun Nasse, om. Hannu ja Risto Tiirola

6. HIRV0/43,50 pist. Molssin Nora, om. Reijo Heikkinen

7. HIRV0/29,00 pist. Jymy, om. Timo Lehtola

8. HIRV0/11,00 pist. Vikitan Tuisku, om. Raimo Kaikkonen (ei jäsen)

9. HIRV0/11,00 pist. Vasaporukan James, om. Jarkko Väisänen

10. HIRV0/11,00 pist. Punkkikorven Ihme, om. Pasi Keränen

11. HIRV0/11,00 pist. Kuura-aamun Piki, om. Tuomo Karppinen

Mestari -16 Punkkikorven Afa ja Juha Saukko

Yhdistyksen narttukisa Muhoksella 5.12.2015

1. Punkkikorven Ihme     92,5p

2 .Santra                          85p

3. Suvenperän Lola         81p

4. Omppu                        35p

5. Sari                             14p

6. Pekanrämeen Taika   14p

7. Tuuttikorven Martta    12,5p

8. Ahorannan Manta      11p

9. Maili                           11p  

10. Risunevan Rosa     9,5p

11. Tuuttikorven Hilma  8p

Punkkikorven Ihme

Yhdistyksen mestaruushaukut Muhoksella 19.9.2015

1. Kuura-Aamun Nasse 91p
2. Molssin Nikki 87p
3. Teilojan Eki Edward 81p
4. Koivukorven Pahis 77,5p
5. Punkkikorven Ihme 77,25p
6. Vasaporukan James 76p
7. Torkotulen Neppi 62,5p
8. Vuottajan Poke 37p
9. Riekkilän Sutki 35,5p
10. Tuuuttikorven Porvari 14p
11. Kuohukorven Niilo 11p

Kuura-aamun Nasse

Yhdistyksen mestaruushaukut Muhoksella 21.9.2014

1. Molssin Nikki

89

2. Riekkilän Pikku

87,5

3. Teilojan Eki Edward

84,5

4. Teilojan Ziru

83

5. Tuuttikorven Jarppi 

63

6. Ojan Kusti

20

7. Tuutikorven Porvari

15,5

8. Teilojan Kikka

15,5

9. Salokarhun Valtti

14

10. Vasaporukan James

14

11. Pekanrämeen Taika

9,5

 

 

Mestari -14 Molssin Nikki Ja Reijo Koukkari

Yhdistyksen mestaruushaukut Kuusamossa 31.8.2013

Kuusamo 31.8

1. Kähisijän Pate 90p
2. Teilojan Ansa  89,5p
3. Viklen Saku  38,5p
4. Jaki  37,5p
5. Kähisijän Mosku 32,5p
6. Jämäkän Siru 15,5p
7. Jämäkän Jokeri 12,5p
8. Hirsikankaan Jeppe 9,5p

Kähisijän Pate