Yhdistyksen toimihenkilöt esittäytyvät
![]() |
Hei kaikille!
Olen Virve Raappana. Olen toiminut yhdistyksen puheenjohtajana 23.4.2023 alkaen. Sitä ennen olen ollut hallituspaikalla keväästä 2021 alkaen vuoden varajäsenenä olemisen jälkeen. Asun Kempeleessä ja perheeseeni kuuluu aviomies ja 12- ja 17-vuotiaat pojat. Minulla on tällä hetkellä kaksi karjalankarhukoiranarttua; 6-vuotias Taiga ja 2-vuotias Aava. Metsästyskortin olen saanut vuonna 1993 täyttäessäni 15-vuotta. Samana vuonna sain ensimmäisen karjalankarhukoirani Inkan ja rotu vei mukanaan. Nykyään metsästän pääasiassa hirveä ja syksyisin vapaa-aika meneekin suurelta osin koirien kanssa metsässä ollessa. Hirvenhaukkukokeen palkintotuomarikortin olen suorittanut vuonna 2017 ja siitä lähtien olen ollut kokeissa tuomarina ja osallistunut jonkin verran oman koiran kanssa kokeisiin. Talvella hiihtelen paljon koirien kanssa koirahiihtoladuilla ja kesäisin pyöräillään. Silloin tällöin tulee piipahdettua myös koiranäyttelyissä.
Terveisin Virve
![]() |
Tervehdys Pohjoinen Karhukoiraväki!
Minut valittiin hallitukseen vuosikokouksessa 2022. Toimin tällä hetkellä yhdistyksen varapuheenjohtajana. Olen kuusamolainen karhukoiraharrastaja, joka haluaa viedä rotua eteenpäin toiminnallisuuden kautta. Haluan rohkaista jokaista käyttölinjan koiraharrastajaa viemään koiraansa kokeeseen ja saamaan hyviä tuloksia aikaiseksi, koska vain se vie rotuamme eteenpäin. Se vaatii hyvän tukiverkoston ympärille ja olen erittäin iloinen, että itsellä on ympärilläni sellainen. Tuomareiden ja hyvien maastojen hommaaminen ei ole helppoa, koska hirvikannat on ammuttu hyvin alas ainakin meidän korkeuksilla. Olkaa jokainen apuna nuorille harrastajille, ettei se ensimmäinen koekäynti jää tuomareista kiinni.
Omistuksessani on kaksi karjalankarhukoiraurosta, Kätkytvuoren Taisto ja Kurenojan Sulevi. Lisäksi laumaan kuuluu isäni omistama Aittasuon Arvi. Perheeseen kuuluu avopuoliso, joka on arvoltaan mittaamaton koirien ruokkija ja lenkkeilyttäjä. Koiraharrastukseni alkoi 2003, kun sain ensimmäisen karhukoiran. Sen jälkeen kädet ovat olleet kyynärpäitä myöten veressä harva se päivä. Nykyään osaan nauttia hyvästä koepäivästä yhtä paljon kuin ennen vanhaan kaadosta.
Hallitustyöskentelyssä tärkeintä ei ole mukana olo, vaan vaikuttaminen ja asioiden edistäminen kokousten välisenä aikana. Olen Pkky:n hallinnossa omalta osaltani viemässä karjalankarhukoiraa rotuna eteenpäin ja rohkaisen kaikkia aktivoitumaan kahden koronavuoden jälkeen. Lopuksi lainaan kaverini kuuluisaa lausetta: ”Mies saa harmaantua, mutta koira ei.”
terveisin Teemu
![]() |
Hei, olen Eero Järvelin Limingasta. Tulin Paltamon vuosikokouksessa valituksi Pkky:n
hallitukseen varsinaiseksi jäseneksi. Tässä vähän taustoja niille, jotka eivät minua tunne. Olen ollut aikaisemminkin hallituksessa. Olen harrastanut karhukoirien parissa pienestä pojasta lähtien, sillä kotiini tuli ensimmäinen karhukoira minun ollessani alakouluikäinen. Ensimmäisen oman karhukoiran hankin, kun siihen tuli mahdollisuus muutettuamme omakotitaloon Ouluun. Koira oli Erauspojan kennelistä. On siinä sivussa ollut norjanharmaa ja jämptikin, mutta karhukoira on se mieluisin pyynti- ja koekoirani.
Olen ollut mukana koetoiminnassa tuomaroimassa vuodesta 1987 lähtien ja osallistunut omilla koirilla kokeisiin.
Terveisin Eero
![]() |
Moi, olen Harri Vimpari Muhokselta. Hallitukseen minut valittiin vuosikokouksessa 2022, kiitos siitä. Teen parhaani karjalankarhukoiran eteen. Metsästyskoiria on ollut perheessä monta vuosikymmentä. Tällä hetkellä meillä on suomenajokoira, dreeveri ja karjalankarhukoira Hilla. Tuomarikorteista löytyy pätevyydet j-ajokokeisiin ja hirvikokeisiin. Haaveilen toimivista ja terveistä koirista, koska niiden kanssa on mukava harrastaa. Kaikille iloista mieltä ja hyviä haukkuja syksyyn!
terveisin Harri